Residency for artists and researchers in the Outokumpu Old Mine area.
Vanha Kaivos Residency – a unique place for art!
Vanha Kaivos Residency is located in Outokumpu, North Karelia, in the heart of Eastern Finland, within a historic mining area. This inspiring and tranquil environment provides the perfect setting for creative work, research, and networking. The residency invites artists and researchers from around the world to focus on their projects in a unique milieu surrounded by nature and history.
Vanha Kaivos Residency harmoniously blends art, research, and nature, offering guests a one-of-a-kind experience amidst North Karelia’s cultural heritage and natural beauty.
Apply for a residency and immerse yourself in the inspiring atmosphere of Outokumpu!
Immerse yourself in creative work amidst the tranquility and natural beauty of North Karelia. Join an international residency community and experience an inspiring atmosphere in a historic mining setting. Discover the application process and all that the residency has to offer!
Comfortable and bright living spaces provide a peaceful environment for residency work. Shared facilities include a kitchen, lounge, and dedicated workspaces for different art forms. At Vanha Kaivos, creativity and comfort come together in an inspiring setting!
Explore our comprehensive handbook, which contains all the necessary information for your residency visit. You’ll find practical instructions, details about local services, and tips on area attractions. The handbook helps you prepare for your stay and make the most of your time in Outokumpu.
Events in Outokumpu
Jätemuoviteoksia ja performansseja
Työskentelimme residenssissä kaksi viikkoa elokuussa 2024. Alkuun tutustuimme Vanhan kaivoksen kaikkiin tiloihin, joista monet koimme hyvin innostaviksi. Päädyimme tekemään teokset Kiisuhalliin ja Nostokonehuoneeseen, jotka koimme tiloina parhaiten toimivan osana teoksia. Työskentelymme aloitimme kotitalousjätemuovien lajittelulla. Toimme mukanamme pakettiautollisen jätemuovia, minkä lisäksi saimme erikoisluvalla käydä keräämässä Outokummun lajitteluasemalta täydennystä. Samalla teimme siellä Jätettä -performanssin, missä ihminen on sidottuna huomionauhalla osaksi tuottamaansa jätekasaa. Kiisuhalliin syntyi halkaisijaltaan kolmetoistametrinen jätemuovi-installaatio ”Virta” sekä teokseen liittyvä performanssi ”Tuonelan virta”. Nostokonehuoneen seinän vanha magee ovi inspiroi työstämään sinne tähän päivään päivitetyn version Helene Schjerfbeckin maalauksesta Ovi. Tummanpuhuvasta ”Ovi” teoksesta tuli lopulta 4 x 2 metrinen. Teimme myös keskustassa Pääroskaa nimisen performanssin. Koimme Vanhan kaivoksen residenssijakson hyvin tärkeäksi ja antoisaksi työskentelymme kannalta. Kuvataiteilijat Marko Kaiponen Toivakasta ja Katja Öhrnberg Fiskarsista Nimesi | Name: Marko Kaiponen Toivakasta ja Katja Öhrnberg Fiskarsista
Animaatiota tekstiili- ja keramiikkaosilla
Toukokuussa kahden viikon ajan ja nyt syyskuussa ovat Karoliina Arvilommi ja Marjaana Rotko sovitelleet tekstiili- ja keramiikkateoksiaan tai niiden osia vierekkäin ja etsiskelleet niitä yhdistelmällä erilaisia mielikuvitushahmoja tai ympäristöjä. Aluksi sukelsimme vedenalaiseen maailmaan. Pyrkimyksenä on hahmojen löydyttyä herättää ne eloon stop motion -animaation avulla. Palojen liikuttelu onnistuu helpoiten vaakapinnalla, täällä kaivoksen tiloissa saamme kameran nostettua niin korkealle yläpuolelle lattian, että suurikokoisetkin teososat mahtuvat näyttämölle. Lisäetuna hieno, jyhkeänkarhea työympäristö, mukavannäköistä eläväpintaista lattiaa taustaksi sekä kuntokuuri mäkien ja portaiden muodossa. Sekä valokuvaamisen että stop motion -animoinnin kanssa olemme itsellemme aivan tuntemattomilla vesillä, joten mielenkiintoista opittavaa riittää! Tekniikkaan olemme tukea saaneet Riveriasta, kiitos! Residenssillä on ollut mielenkiintoista seurata Danielin projektia ja kuulla Danielilta ja Bonnielta Michiganin kaivos- ja suomalaisalueelta. Karoliina Arvilommi, tekstiilitaiteilija VärtsilästäMarjaana Rotko, keraamikko Joensuusta. Nimesi | Name: Marjaana ja Karoliina Kerro itsestäsi | About the Author: Olemme tekstiilitaiteilija Karoliina Arvilommi Värtsilästä ja keraamikko Marjaana Rotko Joensuusta. Näyttelyä rakentaessamme myös keramiikkaosat löysivät tiensä yhden Karoliinan Palapeli-sarjan yhteyteen ja muodostui yhteisen teos. Nyt leikimme lisää kahden eri materiaalin ja eri muotojen ja värien yhdistämisellä, kuvitellen millaisia otuksia evoluutio voisi näistä tarpeista kehittää. Ja kuinka ne voisivat liikkua…
Useless machines at Vanha Kaivos
Evere heard of ”useless machines”? The ”useless machine” is a concept theorized and used by the Italian sculptor Bruno Munari as the title for a series of sculptures that began in the 1930s and continued until the late 1960s. The introduction of movement, a new parameter for an art until then considered exclusively static, it makes these works fundamental for understanding the new paradigm of kinetic art. The movement of objects, activated by internal gears, by wind or water, modifies the observer’s perception of shape; the motion of the observer itself, the simple change of perspective, is functional to an ever new experience of the object. In the definition of its creator, useless machines ”are nothing more than colored movable objects, specially designed to obtain that particular variety of combinations of movements, shapes and colors. Objects to look at as you look at a moving complex of clouds after spending seven hours inside a useful machine factory. The first useless machines were more complicated and with limited movements, while the latter, simplified, find their motor in natural phenomena, such as air displacements, sudden changes in temperature, humidity, light and shadow, etc., assuming the aspect of its own life comparable to the movement of the grass in a field, to the changing of the clouds, to the rolling of a stone in a stream. There can be very slow or very fast machines, with an infinite variety of movements, garden machines, home machines, hanging from the ceiling, floating in a pond, table, terrace and perhaps pocket machines.” The important thing is that they are absolutely useless. And yes, musical useless machines are also possible! This month I worked on my last musical ”useless machine”, for Kaivos festivaali 2024, which closes a cycle of five pieces (the fourth useless machine was played here last year by the Kuopio Symphony Orchestra’s Brass).I studied the acoustics of the places and the possible spatialization of the instruments in the Kiisu Theater.The close contact with the place of performance significantly influences the entire creation process, so the work has been conceived as ”site-specific” as possible.I am very thankful to everyone at the Old Mine for giving me this opportunity!Besides, an old mine is already a wonderful useless machine in itself, and what could be better than letting another useless machine play inside it? Nimesi | Name: Daniele Vulpiani Kerro itsestäsi | About the Author: I'm an Italian composer and my musical ideas are connected with architecture, philosophy and studies on perception. My work is focused on the perception and cognition of the sound events, their connections and transformations. I'm here in Outokumpu to work on a piece for Kaivos Festivaali 2024.
Kevät Outokummussa – ihmisen ja muun luonnon suhteesta tutkimusartikkelin ja taidenäyttelyn muodossa
Vietin keväällä kolme kuukautta Vanhan kaivoksen residenssissä. Maaliskuun alussa kaivosalue oli lumen peitossa, residenssissä oli vähän vierailijoita ja alue tuntui hyvin hiljaiselta. Saavuin Outokumpuun pitkästä reissaamisesta rähjääntyneenä ja väsyneenä ja aluksi maaliskuun liikkumattomuus heijasti olotilaani ja tuntui myös pitävän tiettyä tukahtuneisuutta yllä. Kuin peitto, joka kietoo turvalliseen pakettiin, mutta pitelee sylissään hiukan liian tiukasti. Vaihtelevasti antauduin tälle olotilalle ja koin sen turhauttavaksi. Kevät eteni, taloon tuli lisää eloa ja sulavat lumet herättelivät kaivosalueessa liikkeelle jotain raivokasta. Vettä ryöppysi katoilta, sammalet huokuivat kosteutta ja pikkueläimet alkoivat liikkua vilkkaammin. Pian oli myös kärpäsiä, perhosia ja aina vain enemmän lintuja. Työskentelyyni tuli uutta intensiteettiä, mutta myös vaikeuksia keskittyä. Koska residenssijakso oli pitkä, siihen ehti mahtua erilaisia tunnelmia: rauhassa paikallaan oloa, jossa odottelin ideoiden ja ajatustenpätkien tulevan luokseni, levottomuutta ympäristön rauhallisuudesta sekä energisyyttä, jonka ansiosta työt etenivät harppauksin. Residenssissä työskentelin pääasiassa väitöskirjaan kuuluvan tutkimusartikkelin parissa. Tekstin muotoutuminen on ollut hidasta, koska työskentely on vielä niin alkuvaiheessa ja prosessi on ollut itselleni uusi. Keväällä teksti sai lopulta muotonsa ja rajansa. Jyväskylän yliopistoon tekemässäni väitöskirjassa tutkin suomalaisen elokuvan tapoja esittää pohjoinen ja marginalisoitujen kokemukset. Olen kiinnostunut paikkakokemuksista ja vuorovaikutuksesta: millaisena pohjoinen ja periferia koetaan, ketä kaikkia pohjoisessa näkyy tai ei näy, millaisessa kontaktissa ympäristön ja muiden olentojen kanssa ollaan? Artikkelissa analysoin Tunturi tarina -elokuvaa ja sen representaatioita marginalisoiduista muunlajisista eläimistä, pääasiassa poroista ja tunturipöllöistä sekä paikallisten ihmisten, erityisesti saamelaisten, näkymättömäksi tekemistä. Paikka kiinnostaa minua taideteoksien representaatioiden lisäksi konkreettisena tutkimukseen vaikuttavana voimana. Tutkimusta tehdään aina jostain paikasta käsin, ja se, mitä katsotaan ja miten katsotaan, lähtee siitä, mistä katsotaan. Siksi olin kiinnostunut residenssijaksosta Outokummussa, yhdenlaisessa periferiassa Itä-Suomessa, ja mitä se tekisi tutkimusprosessilleni ja mitä suuntia ajattelulleni aukenisi sen avulla. Osa vaikutuksista ovat vielä itselleni näkymättömissä ja muhivat mieleni sopukoissa, mutta osasta vaikutuksista tulin tietoiseksi jo kevään aikana. Esimerkiksi Karjalan ja Lapin/Saamenmaan samankaltainen asema Suomen maisemakuvien historiassa ja miten alueiden maisemia on hyödynnetty kansallisessa kuvastossa, usein ulkopuolisten katseen välittämänä. Kyseiset alueet ovat edustaneet romanttista erämaata, josta on saatu hyödynnettäviä luonnonresursseja, mutta myös kulttuurista käyttöainesta. Valtakulttuurit etsivät aina Toiseutta, jota vasten määritellä itsensä ja jota toisaalta pitää pakopaikkana arjen (ja ihmisyyden) rajoitteista. Eikä tätä usein ole haluttu reflektoida kovin kriittisesti. Pohjoisen kuvaaminen 2020-luvulla romanttisen villinä paikkana ja vastakohtana kulttuurille on ongelmallista. Oma epäilykseni on, että tätä kolonialistista positiota toistetaan edelleen, koska se on hyödyllinen niille monille, jotka haluavat osansa pohjoisen (tai jonkin muun paikan) luonnonvaroista, turismin tarjoamasta irtiotosta ja romanttisesta ideasta, että on olemassa jokin myyttinen pakopaikka, jonne ajatuksissa rientää turvaan ihmisten ympäristölle ja toisilleen aiheuttamaa tuhoa. Osittain terapiana näille raskaille ajatuskuluille hyödynsin residenssin tilaisuutena pohtia samoja aiheita maanläheisemmin ja toiveikkaammin taiteen avulla. Tästä muodostui näyttely ”pakeneminen ei ole irti päästämist”. Rajojen asettaminen ihmisen ja muun luonnon, rakennetun ja orgaanisen, kodin ja ulkopuolisen välille osoittaa epäonnistumisensa ja lähtökohtaisen mahdottomuutensa, jos suuntaa katseen siihen, kuinka rajat ovat jatkuvasti häilyviä ja huokoisia. Aluksi suunnittelin näyttelyn koostuvan valokuvista ja piirroksista, mutta huomasin koko ajan käsitteleväni teemoja kirjoittamalla, joten annoin lopulta periksi sille. Teksti on lopulta vahvin välineeni kaivaa esiin vielä keskeneräisiä ideoita ja mielikuvia, joiden punominen yhteen paljastaa niiden huokoisista pinnoista yllätyksiä itsellenikin. Valokuvista ja miniesseestä koostuvan näyttelyn tilaksi sain hieman epätodelliselta paikalta tuntuvan Hihnatunnelin, jonne kuvat ja tekstit asettuivat luontevasti ja joka vahvisti aavemaista tunnelmaa. Nimesi | Name: Kati Aakkonen
Quiet, space, exploration and discovery
Slowly melting snow and the constant drip of water from the rooftops created the visual and auditory background of the time in residency. Kiisu theater offered a vast open and echoey space to insert myself and explore. The work took inspiration from the landscape and the quiet energy of the town, feeling the empty spaces carved out of the ”strange hill” from mining days passed. I worked with my trash and especially with the used plastic bags taken from the local supermarket for fruits and vegetables. I tried to understand the meaning and value we place in materials, some more than others. These materials inspired feelings of vulnerability, weightlessness and unexpected beauty.The time spent at the Old Mine and in Outokumpu brought many unexpected opportunities for exploration and learning. It reinforced the need to stay open and curious to the world around you. Very thankful to everyone at the Old Mine, my housemates, the Riveria dance program and people of Outokumpu. Happy to have have met and shared the dance studio with other dancers in the community. It was valuable for me to learn and experience different ways of working and getting into movement.The residency concluded with a sharing of the work in progress at Kiisu theater, many thanks to all who came and shared their thoughts. This project is the start of new series of short solo dances concerned with the choices, attitudes and feelings we have towards trash. The work will continue and will be premiered in Reykjavík this summer.Many thanks! Kiitos Vanha Kaivos! Nimesi | Name: Katie Hitchcock Kerro itsestäsi | About the Author: Katie Hitchcock (she/her) is a dancer and performer living in Reykjavík, Iceland since 2017. Born in the United States, Katie studied modern dance technique and Dance, Theater and Performing Arts at the University of California, Berkeley. She is part of an active scene of young independent dancers hosting improvisation jams, choreography nights, and classes. Currently she is working on a series of solos exploring human nature and trash.